HENNA JUNNILA
Olen 18-vuotias raumalainen, tällä hetkellä lukiossa opiskeleva naisenalku. Kiinnostus valokuvaukseen alkoi vuonna 2000, kun sain ensimmäisen filmikamerani joululahjaksi. Pian tämän jälkeen tajusin, että voin yhdistää valokuvaukseen myös toisen tärkeän harrastukseni: hevoset. Olen kuvannut hevosia siis lähes yhtä kauan, kuin olen kameran omistanut ja kuvauksen kohteena ne ovat edelleenkin vahvinta alaani.
Hevosharrastuksen pohjalta arkeni pyörii nykyäänkin pitkälti eläinten ympärillä. Vaikka tällä hetkellä olen itse hevoseton, kotoa löytyy jos jonkinlaista nelijalkaista, joista enemmän omilla sivuillaan (Vienon Lauma). Eläinten lisäksi aikaa kuluu paljon teatterissa, joka on toinen pidempiaikainen kiinnostuksen kohteeni. Teatterin kautta myös laulaminen on tullut kuvioihin ja sitä pyrin treenaamaan mahdollisuuksien mukaan. Kun nyt miettii kaikkia kiinnostuksen kohteitani, voi todeta että olen pitkälti aika "taiteilijapersoona" ja nautin siitä mitä teen.
Tulevaisuudesta ja opinnoista en vielä osaa sanoa, mutta näiden harrastusten pohjalta uskon, että tulen löytämään itseni joko valokuvauksen, hevosten tai teatterin parista. Parhaimmassa tapauksessa jopa kaikki yhdistettynä tai jotenkin sovellettuna, mutta se jääköön nähtäväksi.
|
|